KUKA OLI ARKKITEHTINÄ

ILMESTYSMAJAN PIENOISMALLIN ESITTELY, OLEVISTEN KIRKOSSA

Pienoismallia saimme esitellä silmstä-silmään yli tuhannelle asiasta kiinnostuneelle
turistille, ja vielä suurempi joukko kuuli esitelmiä kaiuttimien välityksellä.

Kaikki alkoi jo siitä, kun kolmisen vuotta sitten olin auttamassa Harri Kröger`iä Tallinnassa Olevisten kirkossa järjestetyllä Dava-kurssilla. Siellä sovimme, että joskus tulemme samaan paikkaan esittelemään Ilmestysmajan pienoismallia joka on Fidan omistama ja Harrin hallinnassa. Jurvassa rakensimme tähän Ilmestysmajakonaisuuteen uuden pikakoottavan pöydän.
Tämä Olevisten kirkossa järjestetty esittelytilaisuus oli ensimmäinen tällä uudella kokonaisuudella.

Matkustimme Harri Krögerin kanssa maanantai aamuna pakettiautolla peräkärryn kanssa laivalla Tallinnaan ja samana päivänä saimme koottua Ilmestysmajakonaisuuden esittelykuntoon. Meillä oli siinä hyviä apulaisia kantamassa ja kokoamassa näyttelyosastoa.
Harri oli tehnyt ohjelman neljälle esittelypäivälle, joka alkoi tiistaista 13.06.-17 ja päättyi perjantaina. Itse olin lupautunut olemaan apuna kaikessa missä minua tarvitaan.
Jokainen esittelypäivän aikataulu oli samanlainen. Näyttely avattiin joka aamu klo 10:00 ja suljettiin illalla klo 18:00. Harrin tunnin kestävä luento alkoi aina klo 11:00 ja toinen luento klo14:00. Hyvinä ja asiaantuntevana tulkkina näissä luennoissa olivat Ylo Niinimägi ja Peeter Vosu.

Kesäaikana Tallinnan satamassa poikkeaa suuri määrä risteilyaluksia jotka kiertävät läpi monien maiden kaupungit. Torstaina kun tiedustelin, oli satamassa ankkuroituna viisi suurta risteilyalusta jossa jokaisessa oli tuhansia matkustajia. Ja kun nämä meidän esittelypäivät olivat jokainen aurinkoisia hellepäiviä, niin risteilyaluksista liikkuvasta turistimäärstä kävi Olevisten kirkossa n. 1000 – 2000 turistia päivittäin katselemassa kirkkoa ja muutamat kävivät tornissa ihailemassa maisemia. Tämän henkilömäärä tiedon sain Olevisten järjestyksen valvojilta ja lipunmyyjältä.

Kun ensimmäisenä esittelypäivänä avasimme näyttelytilan ovet, niin sisään tulvi suuri joukko turisteja jotka olivat kotoisin kuka mistäkin maailman kolkasta ja vain pieni osa heistä osasasi puhua englantia. Tuntui siltä, että meillä on edessämme ylitsepääsemätön ongelma, koska kieliosaamisemme oli vain suomi, eesti, englanti ja venäjä. Esittelijöiksi oli merkitty Harrin ja minun lisäksi vuorottain toimiiviksi Ylo Niinimägi ja Peeter Vosu.
Aamulla kuitenkin saapui vieraaksemme sairaslomalla oleva ”visuaalisen viestinnän lehtori” Kerttu Nykopensius, hän on opettanut kahdessa Tallinnassa olevassa korkeakoulussa tätä visuaalista viestintää englannin kielellä. Jouduttuaan sairaslomalle hän oli rukoillut, että voisi jotenkin palvella Jumalan valtakunnan työssä osaamillaan taidoilla ja kuunneltuaan Harrin luennon sekä tutustuttuaan ilmestysmajan kokonaisuuteen hän huomasi, että tämä esittelytyö on Jumalan hänelle antama tehtävä.

Ensimmäisenä päivänä muodostui meille tehtäväjärjestys; Kerttu oli pääesittelijä mikrofoni kädessä ja hyvää englannin kieltä puhuen, sekä voimakkaasti elekieltä käyttäen, Harri otti välillä 2-4 enlantia ymmärtvää turistia hoitaakseen, Ylo esitteli muutamille venäjänkieltä osaaville tätä ilmestysmajan toimintaa ja esikuvaa. Minun tehtäväksi muodostui toimia pääasiassa ”ovimikkona”; Toivotin vieraat tervetulleeksi ja tiedustelin heidän kieliosaamistaan ja ohjasin sitten eteenpäin joko englannin kieliseen esittelyyn tai vähemmän venäjänkieliseen.

Lisäksi tein ilmestysmajaesittelyä eestinkielellä sekä neljälle suomenkieliselle jotka olivat valitettavasti ainoat suomalaiset jotka koko aikana kävivät esittelyssä.

Ensimmäisten vieraiden joukossa oli keski-ikäinen mies joka ensin otti kymmeniä valokuvia eri kohteista koko ilmestysmajakokonaisuudesta. Sen jälkeen hän esitteli itsensä. Ja kertoi ihmettelevänsä sitä kokonaisuuden ja värien harmoniaa mikä tässä pienoismallissa on. Koska hän oli amerikkalainen arkkitehti, hän kysyi, että kuka tässä pienoismallissa on ollut arkkitehtina. Kun kerroimme, että Jumala on ollut tämän kohteen arkkitehti ja antanut Moosekselle ohjeet kuinka rakentaa, niin hänen ihmettelynsä ja kiitollisuutensa oli valtava, koska hänen Euroopan matkansa tarkoitus oli tutustua ja kuvata tunnettujen arkkitehtien luomuksia, nyt hän on päässyt näkemään henkilökohtaisesti kohteen missä itse Jumala on ollut arkkitehtina.

Amerikkalaisen arkkitehdin vierailun pohjalta muodostuikin meille esittelyn runko; ensin kerroimme, että tässä on rakennelma jonka arkkitehtina oli itse Jumala ja esityksen loppuosassa näytämme esirippua joka repesi ylhäältä alas asti, silloin kun Jeesus antoi henkensä ristillä meidän edestämme ja poistui väliseinä pyhän ja kaikkein pyhimmän väliltä. Näin saimme kertoa ihmisille, että Jumala on rakkaudessaan antanut jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden tulla hänen eteensä, ei enää tarvitse uhrata eläimiä ja pyytää pappia rukoilemaan edestämme Jumalaa. Jeesus on pelastajamme, nyt voimme missä vain ja milloin vain kääntyä hänen puoleensa. Näin meillä on aina rukouksia kuuleva Jumala.

Eräs aasialaistyyppinen naisihminen vieraili näyttelyssämme ja ohjasin hänet Kertun asiakkaaksi. Hän esitteli itsensä ja kertoi, että on uskonnoltaan hindu eikä ole kiinnostunut muista uskonnoista. Kun hänelle esiteltiin ilmestysmajaa ja kerrottiin, että Jumala itse on ollut sen rakennelman arkkitehti, niin hänen silmänsä muuttuivat soikeasta pyöreiksi. Heidän uskonnossaan he itse muotoilevat jumalan jota he palvovat ja näin kokonaisuus on ihan toisin päin. En tiedä mitä kaikkea Kerttu hänelle kertoi, mutta näin, että hän viipyi näyttelyssämme pitkään, sekä oli hyvin kiinnostunut ja lopuksi antoi jopa rahaa peräkärryn hankintaan, että saamme kuljettaa näyttelyä paikasta toiseen.

Meidän esittelypäiviemme aikana vieraili Olvisten kirkossa n. 6000 turistia ja siitä määrästä ehdimme vastaanottaa yli 1000 vierasta joille saimme henkilökohtaisesti esitellä ilmestysmajaa ja kertoa Jumalasta ja siitä pelastus-suunnitelmasta minkä Hän on valmistanut jokaiselle ihmiselle joka haluaa sen vastaanottaa.
Kun ottaa huomioon sen suuren ihmismäärän joka tutustui näyttelyymme, niin olen varma, että muutamat heistä kirjoittaa ja/tai kertoo pitkästä risteilymatkastaan, ja että mekittävin kokemus koko matkalla oli Tallinnassa Olevisten kirkossa nähty ilmestysmajan pienoismalli, koska se selvitti Jumalan olemassaolon sekä Hänen hyvyyttään ja rakkauttaan ihmisiä kohtaan.

ASARIA Ry/ Matkaraportti

Kir. Pertti Palomäki

FacebooktwitterFacebooktwitter