TRAILERIN LAHJOITUS

Ahola Transpoint  on lahjoittanut Asaria ry:lle 13,5m pitkän puoliperävaunun käytettäväksi humanitaarisessa avustustyössä. Kuvassa oleva vetoato ei kuulu (ei tarvitse)toimitukseen.

Tämä puoliperävaunu on varustettu 5cm uretaani lämpöeristeellä ja sisä- ja ulkopinnassa on lämpöeristeessä kiinni lujitemuovinen valkoinen laminaatti. Kumitiivisteillä varustettu ovi aukee koko takasivultaan ja sisätila on valaistu.

Tämä traileri on hyvin korkea ja varustettu matalilla pyörillä, joten sisäkorkeus on suuri, mutta kansainväliseen liikenteeseen se ei korkeutensa puolesta kelpaa. Se tulee seisomaan pysyvästi avustusmateriaalien vastaanottokeskuksen ja pakkaamon edessä. Sen käyttö tulee olemaan valmiiden avustusmateriaalien varastotilana ja desinfiointi kammiona. Muutamia kertoja viikossa sinne tuodaan pakatut tuotteet ja esineet, sisällä on UVC- valo joka säteellään ja muodostamallaan otsoonikaasulla desinfioi sisällä olevat tuotteet. Kun tämä traileri on täynnä desinfioitua avustusmateriaalia, niin avustuskuorman vievä rekka peruuttaa suoraan tämän trailerin aukinaisien ovien eteen ja avustusmateriaalit siirretään vaunusta toiseen nokkakärryillä ja haarukka trukilla lievässä alamäessä.

KIITOKSET TÄSTÄ ARVOKKAASTA LAHJOITUKSESTA, AHOLA TRANSPOIT VELJEKSILLE JA SUVULLE, TAIVAAN ISÄ PALKITKOON HYVÄN TEKONNE!

JA KIITOS JUHALLE, KUN KÄYNNISTIT TÄMÄN LAHJOITUS PROSESSIN!

FacebooktwitterFacebooktwitter

OSA PÄÄSIÄISEN SANOMAA

Kristillisen Pääsiäisen tapahtumat muuttivat suuresti tavallisen ihmisen suhdetta Jumalaan.

Jumalanpalvelus ennen Kristillistä pääsiäistä:

  • Ennen näitä tapahtumia tavallinen ihminen ei voinut tuoda Jumalalle rukoustaan tai kiitostaan kuin ainoastaan “välittäjän” kautta, joka oli Leevin sukukuntaan kuuluva pappi, ja uhraamalla Jumalalle. Ensin uhraus ja vasta sen jälkeen rukouksen lähettäminen Jumalalle papin välittämänä. Uhrilla hankittiin Jumalan suosio. 3 Moos. 22:18-19
  • Joskus Jumala ilmestyi suoraan tai enkelien välityksellä muutamille ihmisille yleensä viestittäen jotain ajankohtaista sanomaa. Syntiinlankeemuksen seurauksena tavallinen ihminen ei kuitenkaan voinut itse ottaa yhteyttä Jumalaan. Hän oli ihmiselle kaukainen.
  • Jumalaan uskova ihminen kuului Jumalan kansaan ja yhteys Jumalaan oli samanlainen kuin millä tahansa kansalaisella valtakunnan päämieheen. Välissä on ”kansanedustaja”, tässä tapauksessa pappi.

Jeesus elämällään ja ristinkuolemallaan lähensi ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta:

  • Hän opetti, että ihmiset, jotka uskovat häneen saavat kutsua Jumalaa Isäkseen ja saavat lähestyä Jumalaa, niin kuin lapsi keskustelee ja elää oman hyvän isänsä kanssa, sekä kuulua täten Taivaallisen Isän perheeseen, ei ainoastaan Jumalan kansaan.
  • Taivaallisen Isän perheeseen kuulumisen Jeesus opetti puheessaan: ”Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” Matt. 12:50
  • Isä meidän -rukouksen ensimmäisessä lauseessa Hän opetti, kuinka nyt jokaisella ihmisellä on mahdollisuus keskustella Jumalan kanssa kuten hyvän isän kanssa ja puhutella Häntä Taivaalliseksi Isäksi: ”Isä meidän, joka olet taivaissa!” Matt. 6:9
  • Varma liittyminen perheeseen on syntyä siihen, kuten Jeesus opetti. ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”Joh. 3:3
  • Se, että yhteys ihmisen ja Jumalan välillä muuttui Jeesuksen ristinkuoleman kautta, näkyi konkreettisesti siinä, että ristinkuoleman hetkellä jumalanpalvelukseen valmistetun temppelin väliverho repesi kahtia. Tällöin yhteys avautui temppelin kaikkein pyhimpään osastoon, missä oli kansalaisilta suojeltu Jumalan asumus. Matt. 27:51

Jeesus ristillä osoitti, miten syntinen voi päästä Taivaallisen Isän lapseksi:

  • Samaan aikaan Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rikollista, joista kumpikin oli ansainnut teoistaan kuolemantuomion. Mutta toinen heistä ymmärsi sen, että Jeesus kärsi rangaistuksen ilman omaa syytä ja että hän otti tämän kuolemanrangaistuksen toisten edestä.
  • Tässä pahantekijän esimerkissä on askeleet Taivaallisen Isän lapseksi
    1. Hän tunnusti, että on syntiä tehnyt ja ansaitsee kuolemantuomion ”meitä rangaistaan tekojemme mukaan” Luuk. 23:41
    2. Hän tunnusti, että Jeesus kärsi ristinkuoleman ilman syntiä ”mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa” Luuk. 23:41
    3. Vaikka hän ei ollut kuullut sanomaa, että voi uudestisyntyä Jumalan lapseksi, niin hän pyysi päästä Jeesuksen valtakuntaan. ”Ja hän sanoi: Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus ei tullut perustamaan valtakuntaa, mutta Hän ristinkuolemansa kautta valmisti tien syntisillekin uudestisyntyä Jumalan lapseksi, joka pääsee kerran näkemään Jumalan valtakunnan. ”Totisesti, totisesti: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Joh. 3:3

Tämä on selvä Jeesuksen osoittama esimerkki Taivaallisen Isän tahdosta. Ei ole olemassa niin suurta syntistä, joka ei näitä kolmea porrasta etenemällä pääsisi syntymään uudelleen, Jumalan lapseksi.

Jeesuksen ristinkuolema mahdollisti Taivaallisen Isän lapsille iankaikkisen elämän:

  • Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus syntyä Taivaallisen Isän lapseksi ja saada lahjaksi (ei ansiona) iankaikkinen elämä. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3:16
  • Kukaan ei voi sanoa, että on elänyt niin hyvin, että ansaitsee iankaikkisen elämän ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” Room. 3:23

Loppusanat

Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.” 1 Joh. 4:9

FacebooktwitterFacebooktwitter

TYHJÄT BANAANILAATIKOT

150 kpl tyhjiä banaanilaatikoita
150 kpl tyhjiä banaanilaatikoita

Noin vuosi sitten teimme päätöksen, että parannamme huomattavasti laatua avustusmateriaalien toimituksissa.
Päätökseen oli kaksi syytä:
1. Olimme kuulleet avustuskohdemaissamme materiaalien jakajien kertovan, että vain Suomesta tuodaan avustusmateriaalia mustissa jätesäkeissä ja monesti siellä olevissa vaatteissa on ”ummehtunut” haju.
2. Meidän yhdistyksemme nimi on ASARIA joka on suomennettu sanasta Azarja ja tarkoittaa ”APU JUMALALTA” (Jumala auttaa).
Tuntuis aika ihmeelliseltä jos toimittaisimme avustuskohteisiimme mustia jätesäkkejä joissa olisi pahalta haisevia vaatteita ja sanoisimme, että tämä on apu Jumalalta.

Olemme päässeet siihen, että kaikki vaatteet tarkasti valikoidaan ja huolellisesti ”viikattuna” pakkaamme banaanilaatikkoihin. Lisäksi laatikon päähän tulee pakkausluettelo josta näkee mitä paketti sisältää.
Tyhjiä banaanilaatikoita olemme metsästäneet monista kaupoista. Siihen on mennyt paljon aikaa ja kilometrejä, koska mistään kaupasta emme ole saaneet kuin 8 tai jopa16 banaanilaatikkoa. Hyvä asia tuntui kaatuvan tyhjien banaanilaatikoiden hankintaan joten kerroin murheestamme meidän Taivaalliselle Isälle ja pyysin selvää merkkiä siitä, että vähennämmekö avustusten vastaanottamisen ja toimittamisen määrää, koska tyhjien banaanilaatikoiden saaminen oli erittäin raskasta.
Täytyy tunnustaa oma epäuskonsa, sillä seuraavana päivänä kerroin yhdelle avustusmateriaalien toimittajalle, että hän antaisi materiaalit jollekkin toiselle koska meillä ei ole mahdollisuutta vastaanottaa niitä varastoomme odottamaan tyhjiä banaanilaatikoita.
Kuitenkin muutaman päivän kuluttua avunpyynnöstä, tuli vastaus: Sain puhelinsoiton yhdestä kaupasta ja sain hakea 60 kpl banaanilaatikkoa lisäksi toisesta kaupasta sai hakea 150 -banaanilaatikkoa. Nyt banaanilaatikoita on tullut monia suuria eriä säännöllisesti. Suurin toimitus on ollut 200 kpl banaanilaatikkoa vain yhdestä kaupasta. Enää toimitukset eivät voi olla kiinni banaanilaatikoista, niitä riittää!

Tämä on kiitosaihe, että Taivaallinen Isämme kuulee heikonkin avunpyynnön ja se on myös osoitus siitä, että tamä työ ei ole meidän työtämme, vaan saamme olla palvelijoita tarpeellisessa työssä jonka johtajalla on kaikki mahdollisuudet.FacebooktwitterFacebooktwitter

KUKA OLI ARKKITEHTINÄ

ILMESTYSMAJAN PIENOISMALLIN ESITTELY, OLEVISTEN KIRKOSSA

Pienoismallia saimme esitellä silmstä-silmään yli tuhannelle asiasta kiinnostuneelle
turistille, ja vielä suurempi joukko kuuli esitelmiä kaiuttimien välityksellä.

Kaikki alkoi jo siitä, kun kolmisen vuotta sitten olin auttamassa Harri Kröger`iä Tallinnassa Olevisten kirkossa järjestetyllä Dava-kurssilla. Siellä sovimme, että joskus tulemme samaan paikkaan esittelemään Ilmestysmajan pienoismallia joka on Fidan omistama ja Harrin hallinnassa. Jurvassa rakensimme tähän Ilmestysmajakonaisuuteen uuden pikakoottavan pöydän.
Tämä Olevisten kirkossa järjestetty esittelytilaisuus oli ensimmäinen tällä uudella kokonaisuudella.

Matkustimme Harri Krögerin kanssa maanantai aamuna pakettiautolla peräkärryn kanssa laivalla Tallinnaan ja samana päivänä saimme koottua Ilmestysmajakonaisuuden esittelykuntoon. Meillä oli siinä hyviä apulaisia kantamassa ja kokoamassa näyttelyosastoa.
Harri oli tehnyt ohjelman neljälle esittelypäivälle, joka alkoi tiistaista 13.06.-17 ja päättyi perjantaina. Itse olin lupautunut olemaan apuna kaikessa missä minua tarvitaan.
Jokainen esittelypäivän aikataulu oli samanlainen. Näyttely avattiin joka aamu klo 10:00 ja suljettiin illalla klo 18:00. Harrin tunnin kestävä luento alkoi aina klo 11:00 ja toinen luento klo14:00. Hyvinä ja asiaantuntevana tulkkina näissä luennoissa olivat Ylo Niinimägi ja Peeter Vosu.

Kesäaikana Tallinnan satamassa poikkeaa suuri määrä risteilyaluksia jotka kiertävät läpi monien maiden kaupungit. Torstaina kun tiedustelin, oli satamassa ankkuroituna viisi suurta risteilyalusta jossa jokaisessa oli tuhansia matkustajia. Ja kun nämä meidän esittelypäivät olivat jokainen aurinkoisia hellepäiviä, niin risteilyaluksista liikkuvasta turistimäärstä kävi Olevisten kirkossa n. 1000 – 2000 turistia päivittäin katselemassa kirkkoa ja muutamat kävivät tornissa ihailemassa maisemia. Tämän henkilömäärä tiedon sain Olevisten järjestyksen valvojilta ja lipunmyyjältä.

Kun ensimmäisenä esittelypäivänä avasimme näyttelytilan ovet, niin sisään tulvi suuri joukko turisteja jotka olivat kotoisin kuka mistäkin maailman kolkasta ja vain pieni osa heistä osasasi puhua englantia. Tuntui siltä, että meillä on edessämme ylitsepääsemätön ongelma, koska kieliosaamisemme oli vain suomi, eesti, englanti ja venäjä. Esittelijöiksi oli merkitty Harrin ja minun lisäksi vuorottain toimiiviksi Ylo Niinimägi ja Peeter Vosu.
Aamulla kuitenkin saapui vieraaksemme sairaslomalla oleva ”visuaalisen viestinnän lehtori” Kerttu Nykopensius, hän on opettanut kahdessa Tallinnassa olevassa korkeakoulussa tätä visuaalista viestintää englannin kielellä. Jouduttuaan sairaslomalle hän oli rukoillut, että voisi jotenkin palvella Jumalan valtakunnan työssä osaamillaan taidoilla ja kuunneltuaan Harrin luennon sekä tutustuttuaan ilmestysmajan kokonaisuuteen hän huomasi, että tämä esittelytyö on Jumalan hänelle antama tehtävä.

Ensimmäisenä päivänä muodostui meille tehtäväjärjestys; Kerttu oli pääesittelijä mikrofoni kädessä ja hyvää englannin kieltä puhuen, sekä voimakkaasti elekieltä käyttäen, Harri otti välillä 2-4 enlantia ymmärtvää turistia hoitaakseen, Ylo esitteli muutamille venäjänkieltä osaaville tätä ilmestysmajan toimintaa ja esikuvaa. Minun tehtäväksi muodostui toimia pääasiassa ”ovimikkona”; Toivotin vieraat tervetulleeksi ja tiedustelin heidän kieliosaamistaan ja ohjasin sitten eteenpäin joko englannin kieliseen esittelyyn tai vähemmän venäjänkieliseen.

Lisäksi tein ilmestysmajaesittelyä eestinkielellä sekä neljälle suomenkieliselle jotka olivat valitettavasti ainoat suomalaiset jotka koko aikana kävivät esittelyssä.

Ensimmäisten vieraiden joukossa oli keski-ikäinen mies joka ensin otti kymmeniä valokuvia eri kohteista koko ilmestysmajakokonaisuudesta. Sen jälkeen hän esitteli itsensä. Ja kertoi ihmettelevänsä sitä kokonaisuuden ja värien harmoniaa mikä tässä pienoismallissa on. Koska hän oli amerikkalainen arkkitehti, hän kysyi, että kuka tässä pienoismallissa on ollut arkkitehtina. Kun kerroimme, että Jumala on ollut tämän kohteen arkkitehti ja antanut Moosekselle ohjeet kuinka rakentaa, niin hänen ihmettelynsä ja kiitollisuutensa oli valtava, koska hänen Euroopan matkansa tarkoitus oli tutustua ja kuvata tunnettujen arkkitehtien luomuksia, nyt hän on päässyt näkemään henkilökohtaisesti kohteen missä itse Jumala on ollut arkkitehtina.

Amerikkalaisen arkkitehdin vierailun pohjalta muodostuikin meille esittelyn runko; ensin kerroimme, että tässä on rakennelma jonka arkkitehtina oli itse Jumala ja esityksen loppuosassa näytämme esirippua joka repesi ylhäältä alas asti, silloin kun Jeesus antoi henkensä ristillä meidän edestämme ja poistui väliseinä pyhän ja kaikkein pyhimmän väliltä. Näin saimme kertoa ihmisille, että Jumala on rakkaudessaan antanut jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden tulla hänen eteensä, ei enää tarvitse uhrata eläimiä ja pyytää pappia rukoilemaan edestämme Jumalaa. Jeesus on pelastajamme, nyt voimme missä vain ja milloin vain kääntyä hänen puoleensa. Näin meillä on aina rukouksia kuuleva Jumala.

Eräs aasialaistyyppinen naisihminen vieraili näyttelyssämme ja ohjasin hänet Kertun asiakkaaksi. Hän esitteli itsensä ja kertoi, että on uskonnoltaan hindu eikä ole kiinnostunut muista uskonnoista. Kun hänelle esiteltiin ilmestysmajaa ja kerrottiin, että Jumala itse on ollut sen rakennelman arkkitehti, niin hänen silmänsä muuttuivat soikeasta pyöreiksi. Heidän uskonnossaan he itse muotoilevat jumalan jota he palvovat ja näin kokonaisuus on ihan toisin päin. En tiedä mitä kaikkea Kerttu hänelle kertoi, mutta näin, että hän viipyi näyttelyssämme pitkään, sekä oli hyvin kiinnostunut ja lopuksi antoi jopa rahaa peräkärryn hankintaan, että saamme kuljettaa näyttelyä paikasta toiseen.

Meidän esittelypäiviemme aikana vieraili Olvisten kirkossa n. 6000 turistia ja siitä määrästä ehdimme vastaanottaa yli 1000 vierasta joille saimme henkilökohtaisesti esitellä ilmestysmajaa ja kertoa Jumalasta ja siitä pelastus-suunnitelmasta minkä Hän on valmistanut jokaiselle ihmiselle joka haluaa sen vastaanottaa.
Kun ottaa huomioon sen suuren ihmismäärän joka tutustui näyttelyymme, niin olen varma, että muutamat heistä kirjoittaa ja/tai kertoo pitkästä risteilymatkastaan, ja että mekittävin kokemus koko matkalla oli Tallinnassa Olevisten kirkossa nähty ilmestysmajan pienoismalli, koska se selvitti Jumalan olemassaolon sekä Hänen hyvyyttään ja rakkauttaan ihmisiä kohtaan.

ASARIA Ry/ Matkaraportti

Kir. Pertti Palomäki

FacebooktwitterFacebooktwitter

JÄÄNREUNA JA JOHDATUS

Huhtikuu -17

Että tämä sanoma pysyisi mielessäsi kerron, että sana jäänreuna on eestinkielessä sanahirviö, se on vain yksi sana jossa on 4 kpl Ä-kirjaimia peräkkäin ilman väliviivaa. Se on JÄÄÄÄR.

Tämä on joillekkin ihmisille joiden nimet on elämänkirjassa, tarkoitan sitä kirjaa joka ei ole ihmisten kirjoittama. Jumala tahtoo heille opettaa luottamaan enemmän Häneen sekä Pyhänhengen johdatukseen ja näin opettaa tuntemaan syvemmin Luojaa joka viisaudessaan haluaa ohjata elämän kulkua, sekä antaa sille muitakin auttavan ja siunaavan tarkoituksen.

Olet joskus lähtenyt tukevalle jäälle kävelemään, mutta nyt huomasit kuinka se on ympäriltäsi ruvennut halkeilemaan ja rakoilemaan. Ihmettelit, että kuinka se on mahdollista ja joudut lähes paniikkiin.
Nyt jää on lähtenyt liikkumaan ja sinä olet jäälauttalla vaeltamassa hitaasti eteenpäin. Ihmiset rannalta haluavat neuvoa sinua ja huutelevat, että hyppää pois siltä lautalta. Mutta jos astut sen jäälautan reunalle, se pettää ja putoat kylmään veteen ja siitä on sinulla selviämisen mahdollisuudet hyvin pienet. Pysy tukevasti keskellä jäälauttaa jäänreuna on vaarallinen.

Älä kuule ihmisten neuvoja ole Jumalan edessä ja kuule hänen Pyhänhenkensä johdatusta, niin selviät ja opit luottamaan Häneen.
Se sama Jumala, joka halkaisi Punaisen meren, että hänen kansansa pääsi Egyptin orjuudesta kuivin jaloin vapauteen. Ja se sama Jumala joka pysäytti Jordanin virran, että hänen omansa pääsivät kuivin jaloin astumaan luvattuun maahan. Eikö se sama Jumala olisi voimallinen ohjaamaan sinun jäälauttaasi rannalle, niin että pääset kuivin jaloin astumaan tukevalle maalle.

Luota Häneen, älä kuuntele ihmisten ääniä jotka huutelevat sinulle ohjeita, jotka tuhoavat sinut, kuule sitä Luojasi sanomaa ja noudata sitä, niin opit luottamaan Hänen johdatukseensa joka ei ole sama kuin ihmisten vajavainen viisaus. Viivy Hänen edessään, niin pysyt Hänen johdatuksessaan.FacebooktwitterFacebooktwitter

Terveiset Georgiasta

Minun pitkäaikainen yhteistykumppanini, pastori Fladimiras Karpovas on perustamassa Kristillistä päihdehuoltokeskusta Georgiaan, lähelle Batumin kaupunkia.

Se on ensimmäinen Kristillinen päihdehuoltokeskus koko maassa ja tarve tällaisen perustamiseksi on siellä suuri. Sota Venäjää ja venäjänmielisiä joukkoja vastaan on saattanut koko maan sekasortoon ja taloudelliseen ahdinkoon. Haavoittuneille sotilaille ei ole riittänyt tavallista kipulääkettä, vaan kipua on poistettu huumausaineilla, mutta suuri määrä näistä haavoittuneista on jäänyt ”koukkuun” näihin aineisiin. Tästä johtuen huumeongelma onkin koko maassa erittäin suuri.

Niin Baltianmaissa kuin Venäjällä tällaiset Kristilliset päihdehuoltokeskukset toimivat tehokkaasti, siellä selviämisprosentti on jopa moninkertainen, verrattaessa euroopassa oleviin yhteiskunnan rahoittamiin laitoksiin. Nämä kristilliset keskukset ovat kuin maatiloja tai muuten tuottavia laitoksia, joiden talous pyörii melkein kokonaan oman työvoiman kautta hankitulla tulolla. Virossa vastaavassa keskuksessa olin kuulemassa valtion edustajan esitystä ja hänkin puheessaan korosti, että sillä joka on todella joutunut koukkuun on edessään vain kaksi tietä, kuolla aineisiin nuorena, tai ottaa Jeesus pelastajakseen.

Fladimiras Karpovas on perustanut Liettuaan vuosia sitten tällaisen keskuksen joka toimii tehokkaasti, myös humanitaarista apua antaen ympäristöön. Tällähetkellä tämä yhteisö kehittyy hänen poikansa johtamana ja hän itse on oikea mies perustamaan vastaavan Kristillisen toimintakeskuksen Georgiaan. Vaikka Kristillinen päihdehuoltokeskus toimiikin lähes omillaan, niin sen perustaminen vaatii rahaa ja materiaalia.  Muistetaan myös rukouksin tukea tätä ja näitä työmuotoja.FacebooktwitterFacebooktwitter

Kuinka niin nopeasti ?

Tässä kun rekka oli lähdössä viemään avustuskuormaa Viroon, niin soittelin sinne seurakunnille jotka vastaanottavat ja jakavat avustusta seiniensä sisäpuolella, että uusi kuorma on tulossa ja tarvitaan apua rekan purkauksessa. Täysinäinen rekka purataan yhteen paikkaan kustannussyistä ja niitä  hyvin tarkoitukseen sopivia riittävän suuria varastointikohteita Virossa  meillä on  vain kaksi kappaletta.

Edellisiltana mieleeni tuli, se espanjalaisten perustama uusi Kristillinen päihdehuoltokeskus ”Beetel” ja ajattelin soittaa sinne ja kertoa heille, että jos on tarvetta, niin saavat hakea vaatteita ja kotitaloustarvikkeita tulevasta kuormasta. Minulla on kuitenkin kieliongelmia puhelimenkautta kommunikoitaessa heidänkanssaan, koska heiltä ei löydy eestinkielen osaavaa ihmistä ja venäjän ja englanninkieli puhelimessa on minulle ontuvaa ja niin, se puhelu jäi soittamatta.

Aamulla tuli mieleeni Hiiumaalta eras pastori joka on joskus jakanut avustusta paikkakunnallaan ja ajattelin soittaa heti hänelle. Kun sain hänelle kerrottua, että seuraavana päivänä on lastin purkaus ja sieltä saisi hakea tarvitsemaansa avustusmateriaalia, niin hänen vastauksensa oli KUINKA NIIN NOPEASTI !  Vähän ihmettelin hänen kommenttiaan, mutta hän jatkoi ja kertoi, että he olivat edellisenä iltana käymässä mainitsemassani Beetel keskuksessa ja siellä keskustelun aiheena oli ollut, että mistä he voisivat saada vaateapua keskuksessa oleville miehille. Pitkään keskusteltuaan ja pohdittuaan tätä vaateongelmaa, täma Hiiumaalta oleva pastori oli lopuksi todennut, että rukoillaan asian edestä, jospa Jumalalta tulee ratkaisu tähän asiaan.  Sentähden pastori puhelimessa vastasi minulle, että KUINKA NIIN NOPEASTI, koska he illalla olivat rukoilleet Jumalalta apua saada vaatteita miehille ja heti aamulla tuli rukousvastaus……. !FacebooktwitterFacebooktwitter

Yksi niistä merkillisistä tapahtumista

Vuoden lopulla soittelivat Virosta yhdestä seurakunnasta muutamia kertoja ja pyysivät ennen kaikkea puuromateriaalia, siitä olisi heille suuri apu.

Yritin etsiä mahdollisuuksia löytää jostain hiutaleita, mutta mistään en saanut niitä hankittua. Lähdin sitten ajelemaan etelää kohti ja soittelin tarvitsevalle seurakunnalle, että tein kaikkeni ja minulla ei ole yhtään kaurahiutalettakaan mukana. Lupasin kuitenkin tuoda muuta ruokamateriaalia.

Kun saavuin Etelä-Suomeen lastauspaikalle, josta sain korkealaatuista ruokamateriaalia, niin siihen tuli yksi mies ja kysyi että ”tarvitsetko kaurahiutaleita, minulla on niitä, muutama sata kiloa pakattuna 1 kg eriin”. Sitä kun sain lastata autoon n. 400 kg, niin ajattelin, että ihan turhaan murehdin, ja soittelin vastaanottajalle kertoen epäonnistuneeni puuromateriaalin hankinnoissani.

Omat suunnitelmat ja ponnistelut romuttuvat silloin, kun on viisaampi käsi johdattamassa vaikeuksista voittoon. En voi tässäkään tapauksessa kerskata edes sillä, että olisin lähtiessäni rukoillut johdatusta ja ratkaisua puuromateriaalin hankintaan, viime hetkellä. Ehkä siellä vastaanottavassa seurakunnassa oli rukoiltu apua siltä, jolla on valta Taivaassa ja maan päällä, ja mina sain olla  palvelija tässä rukousvastauksessa. Enkä ainoastaan minä ollut tässäkään kuorman viemisessä yksin, toimeenpanevana tekijänä, vaan myös kaikki ne, jotka tavalla tai toisella ovat mukana tässä avustustyössä, että voimme viedä avustusta sitä tarvitseville niin kotimaassa kuin kotimaamme ulkopuolellakin.FacebooktwitterFacebooktwitter

JOULULAHJOJEN VIENTI

Joululahjojen antamisen tarkoitus oli tuoda myös apua tarvitseville ihmisille oikea joulumieli, joka syntyy ihmisessä siitä suuresta joululahjasta, joka Kristuksen syntymisen kautta meille kaikille, jotka haluavat sen vastaanottaa on lahjoitettu.

Joulukuun 16-18 pv olin jakamassa joululahjakuormaa Viroon, se sisälsi varsinaista lahjatavaraa 135 banaanilaatikkoa ja tuoretta ruokatavaraa saman verran.

Lahjatavaroissa oli hyvin paljon kudottuja villasukkia ja lapasia lapsille, suuret kiitokset ahkerille käsille ja lahjoittajille. Ruokatavaroissa oli paljon samana päivänä tehtaalta tullutta viipaloitua kinkkua sekä maitotuotteita, joiden parasta ennen -päivä ei ollut vielä ohi.

Oli ilo jakaa jouluksi apua, joka oli laadultaan korkeatasoista, kyllä sellainen materiaali antoi monelle lapselle ja myös aikuiselle hyvän joulumielen. Jakoperiaatteena oli, että lapsille pääasiassa lahjoja ja aikuisille vastaavasti ruokamateriaalia.

Jakoalueeni alkoi Tallinnan syrjäalueista ja päättyi Itäviroon.

Merkittävämpiä kohteita tällä 2-päivän rallilla oli:

– Pelastusarmeijan avustus- ja päihdehuoltokeskus Tallinnan Paljassaaressa.

– Kristilliset päihdehuoltokeskukset, Järva-Jaanissa, Koplissa, ja Aserissa

– Haljalan ympäristössä olevat pyhäkoululapset

– Tallinnan Helluntaiseurakunnan järjestämille lasten joulujuhlille, Tallinnaan ja Maarduun.

– Lisäksi muutamille apua tarvitseville lapsiperheille.

Erikoinen kohde oli se Maardussa järjestetty lasten joulujuhla, johon oli kutsuttu koko kaupungin lapset. Lähinnä se kaunis rakennus, missä se juhla pidettiin. Salin oli alunperin rakentanut seurakunta, jonka nimeä en mainitse. Yhteisö ei juhli joulua eikä tunnusta Jeesusta ristiinnaulituksi ja yhteisössä uskotaan vielä korvausteoloogiaan (esim. he julistavat, että heidän yhteisöstään kutsutaan ne 144 tuhatta Israelin sukukuntiin kuuluvaa valittua). Tämä seurakunta joutui myymään kiinteistönsä kaupungille ja kaupunki antoi sen käytettäväksi, tähän helluntaiseurakunnan järjestämään lasten joulujuhlaan.FacebooktwitterFacebooktwitter

AVUSTUSTOIMINNASTA

TÄMÄNVUODEN AIKANA (-16) VIEDYT AVUSTUKSET SUOMENRAJOJEN ULKOPUOLELLE
Olen itse tehnyt Baltianmaihin tänävuonna 11-avustusmatkaa ja lisäksi Asarian kuluilla on muutkin vieneet omilla autoillaan avustuskuomia.
Pienkuorma ja pakettiatoilla on viety pääasiassa laadukkaita ruokakuormia. On suuri kiitosaihe, että ruokamateriaaleissa on vielä ”parasta ennen” päiviä jäljellä. Sellaista on ilo antaa eteenpäin ja kun vastaanottajakin ymmärtää, että se on lahja Jumalalta.
Myös rekkakuormia on lähtenyt tänävuonna muutamia ja niissä on lähetetty pääasiassa lajiteltuja vaatteita, keittiötarvikkeita, työkaluja ja vähemmän huonekaluja.
Ruokatarvikkeet toimitetaan pääasiassa siihen tarkoitetuissa muovilaatikoissa ja vaatetavarat banaanilaatikoissa, nämä muovi- ja banaanilaatikot ovat lähes saman kokoiset. Jos muuttaisimme kaikki toimitetut avustusmateriaalit banaanilaatikoiksi, niin rekoilla on viety tähän mennessä yhteensä 8500 kpl ja muulla kuljetuksella pääasiassa ruokatarvikkeita 4160 kpl banaanilaatikollista.
Edellisten lisäksi on Ukrainaan ja Karjalaan saatu lähettää vaate ja kotitalouskoneita yhteensa 2800 kg
Vielä on lähdössä joulukuormat jotka lisäävät tälle vuodelle toimitettavien avustusmateriaalien määrää

 

MUUTOKSET VIRON AVUSTUSKOHTEISSA

Pelastusarmeija (Päästearmee Eestis) Paljassaaren avustuskeskus;
Aikaisemmin siellä oli ruokatarjoilu kaksikertaa (2x) viikossa, mutta tilanne Tallinnassa on muuttunut ja avustuksen määrää on pitänyt lisätä.
Tällä hetkellä kohde on ruokatavaran suhteen ”pohjaton kaivo”, Koska siellä tarjotaan lämmin ruoka viisikertaa (5x) viikossa ja siellä ruokalemassa käy jopa 250 ihmistä päivässä. Jos jotain ruokamateriaalia riittää, niin avuntarvitsijoille annetaan sitä mukaan. Voi sitä näkyä, ulkona pakkasellakin pitkät jonot ja ne ihmiset, sen näkee heistä, että he ovat todella avun tarpeessa. Sellaista joukkoa ei voi nähdä Suomessa!
Ihmettelen kuinka eteisessä tietokoneen edessä istuva Jyri jaksaa kirjata jokaisen sisääntulevan henkilön ja tutkia onko hän siinä kunnossa, että voi heti päästää ruokapöydän ääreen. Hän on tehnyt sitä monet vuodet ja on avustuskohteessa pisimpään toiminut henkilö.
Pelastusarmeija pyrkii myös antamaan heille hengellistä ravintoa.
Tämä keskus on ruokamateriaalin suhteen meidän suurin avustuskohde.

Tallinna Nelipyhi Kogudus, Toompea
Kaksi vuotta sitten tiedustelin tältä seurakunnalta, jonka kaikki työntekijät ovat minun pitkäaikaisia tuttaviani, että tarvitsevatko he diakoniatyössään ruoka tai muuta materiaalista apua. Vastaus tuli muutaman päivän kuluttua,että heillä ei ole henkilöä hoitamaan näin suurimittaista tehtävää eikä tällähetkellä ole tarvetta ulkopuolisesta avusta.
Nyt kesällä samasta seurakunnasta otettiin yhteyttä ja pyydettiin neuvotteluihin mahdollisesta avustustyön aloittamisesta. Keskusteluissa sain tietää, että heidän seurakuntatyö on laajentunut Maardu linnaan (Maardun kaupunki, Tallinnan vieressä) sekä Sakuun. Niin Tallinnassa, kuin mainituissa uusissa kohteissa on nyt sama ongelma, on paljon lapsiperheitä ja vanhuksia jotka eivät pärjää ilman apua. Julkisen organisaation avustus kummallekkin ryhmälle on niin vähäinen että ruuanostosta täytyy tinkiä.
Seurakunnassa on organisaatio joka jakaa tätä ruoka-apua tarvitseville ja kun olen toimittanut heille ruoka-avustusta, niin viikon kuluttua he jo soittelevat ja kyselevät, että koska tulen seuraavan kerran että he saavat jälleen apua tarvitseville.FacebooktwitterFacebooktwitter