JOULULAHJOJEN VIENTI

Joululahjojen antamisen tarkoitus oli tuoda myös apua tarvitseville ihmisille oikea joulumieli, joka syntyy ihmisessä siitä suuresta joululahjasta, joka Kristuksen syntymisen kautta meille kaikille, jotka haluavat sen vastaanottaa on lahjoitettu.

Joulukuun 16-18 pv olin jakamassa joululahjakuormaa Viroon, se sisälsi varsinaista lahjatavaraa 135 banaanilaatikkoa ja tuoretta ruokatavaraa saman verran.

Lahjatavaroissa oli hyvin paljon kudottuja villasukkia ja lapasia lapsille, suuret kiitokset ahkerille käsille ja lahjoittajille. Ruokatavaroissa oli paljon samana päivänä tehtaalta tullutta viipaloitua kinkkua sekä maitotuotteita, joiden parasta ennen -päivä ei ollut vielä ohi.

Oli ilo jakaa jouluksi apua, joka oli laadultaan korkeatasoista, kyllä sellainen materiaali antoi monelle lapselle ja myös aikuiselle hyvän joulumielen. Jakoperiaatteena oli, että lapsille pääasiassa lahjoja ja aikuisille vastaavasti ruokamateriaalia.

Jakoalueeni alkoi Tallinnan syrjäalueista ja päättyi Itäviroon.

Merkittävämpiä kohteita tällä 2-päivän rallilla oli:

– Pelastusarmeijan avustus- ja päihdehuoltokeskus Tallinnan Paljassaaressa.

– Kristilliset päihdehuoltokeskukset, Järva-Jaanissa, Koplissa, ja Aserissa

– Haljalan ympäristössä olevat pyhäkoululapset

– Tallinnan Helluntaiseurakunnan järjestämille lasten joulujuhlille, Tallinnaan ja Maarduun.

– Lisäksi muutamille apua tarvitseville lapsiperheille.

Erikoinen kohde oli se Maardussa järjestetty lasten joulujuhla, johon oli kutsuttu koko kaupungin lapset. Lähinnä se kaunis rakennus, missä se juhla pidettiin. Salin oli alunperin rakentanut seurakunta, jonka nimeä en mainitse. Yhteisö ei juhli joulua eikä tunnusta Jeesusta ristiinnaulituksi ja yhteisössä uskotaan vielä korvausteoloogiaan (esim. he julistavat, että heidän yhteisöstään kutsutaan ne 144 tuhatta Israelin sukukuntiin kuuluvaa valittua). Tämä seurakunta joutui myymään kiinteistönsä kaupungille ja kaupunki antoi sen käytettäväksi, tähän helluntaiseurakunnan järjestämään lasten joulujuhlaan.

FacebooktwitterFacebooktwitter